Suomen suurin kuntotestitapahtuma

Suomen suurin kuntotestitapahtuma Treenipäivä lanseerattiin Helsingissä Narinkkatorilla 12.9.2015. Uusi konsepti sai fantastisen vastaanoton ja keräsi paikalle yli 6000 liikunnasta ja omasta hyvinvoinnista kiinnostunutta kävijää. Seuraavana vuonna 30.8.2016 toteutettu Treenipäivä keräsi paikalle jo 8000 kävijää. Treenipäivän seuraajajoukko kasvaa lisäksi koko ajan sosiaalisen median kanavissa ja alan bloggaajien kautta markkinointimme tavoittaa laajan kuulijakunnan.

Treenipäivä kannustaa ja haastaa urheilun pariin kaiken tasoiset liikkujat ja tapahtuman aikana osallistujat pääsevät testaamaan lihaskuntoaan ja aerobista kestävyyttään kuntoalan ammattilaisten kanssa. Lisäksi paikanpäällä jaetaan vinkkejä mm hyvinvointiin, terveelliseen ruokavalioon ja oman itsensä motivoimiseen.

Treenipäivä on positiivisen hyvän olo tapahtuma, ja tarkoituksenamme on levittää hyvänolon sanoma laajalti ympäri Suomen.

Tutustu lisää Treenipäivän verkkosivustolla tai Treenipäivään sosiaalisessa mediassa:

Palaa työnäytteisiin